Näin paljon suomalaiset käyttävät rahaa jouluun

Voisi ajatella että suomalaiset rahoittavat joulunsa nykyään pikalainoilla, jos uskoo uutisten otsikoita. Asia ei kuitenkaan niin paha kuin luulisi. Suomalaisten rahankäyttö jouluisin on noussut viime aikoina, mutta lahjoja ostetaan harvemmin velaksi. 2017 vs. 2018 Nordea tutki vuonna 2017 paljonko suomalaiset laittaa rahaa jouluun. Tällöin selvisi, että joululahjoihin laitettiin keskimäärin 290 euroa ja kaikkeen muuhun aiheeseen … Lisää

Milloin veronpalautukset maksetaan?

Verovuoden 2017 veronpalautukset maksetaan tileille tiistaina 11.12.2018. Verovuoden 2018 veronpalautukset maksetaan elokuun ja joulukuun välillä. Jos et tee muutoksia veroehdotukseen, saat palautukset tilille elokuun alussa 2019. Jos teet muutoksia, saat palautuksen tilille elokuun ja joulukuun välillä. Kaikki riippuu siitä, milloin verottaja saa lähetettyä sinulle verotuspäätöksen. Verovuoden 2019 veronpalautukset maksetaan kansalaisten tileille heinä- ja joulukuun välisenä aikana. … Lisää