Kotitalousvähennys

remontti vähennys

Mikäli olet miettinyt remonttia esim. ensi kesäksi, kannattaa muistaa hyödyntää kotitalousvähennys. Kotitalousvähennyksellä tarkoitetaan kotitalous-, hoiva-, tai hoitotöitä. Tähän lasketaan myös mukaan oman asunnon tai kesämökin kunnossapito- tai perusparannustöitä. Tehtävät työt täytyy olla tavanomaisia, eli tehdään jotain joka on kodin ja asukkaiden hyväksi. Omaksi alueeksi katsotaan piha-alue ja piha-alueella olevat rakennukset. Piha-alue on verottajan mukaan maksimissan 10 000 neliön alue. Kyseessä on siis laaja käsite, joten kannattaa käydä viranomaisten ohjeet läpi aina kun suunnittelee remonttia.

Kotitalousvähennys ei koske ainostaan oman asunnon tai kesämökin kunnostuksia. Jos osallistut omien tai puolisosi vanhempien tai isovanhempien remonttiprojektiin, voit vähentää oman osuutesi verotuksessa.

Mitkä työt kuuluvat kotitalousvähennykseen?

Alla lista töistä joista voi saada kotitalousvähennystä. Lista ei ole täydellinen luettelo, mutta sisältää tavallisimmat työt josta voit saada kotitalusvähennystä. Jos olet hankkinut uuden asunnon tai kesämökin ja otat sen käyttöön 3 kuukauden kuluttua ostohetkestä, saat remontista kotitalousvähennystä. Huomioithan että kotitalousvähennys koskee vain tehtyä työtä, ei materiaalia tai laitteita.

– Kodin remontti
– Ulkoverhoilun maalaus tai korjaus
– Lämmitysjärjestelmän uusiminen
– Laiturin, terassin tai aidan teettäminen
– Sähköjen tai putkiston uusiminen
– Tietoliikenteeseen liittyvät asennukset
– Ilmanvaihtokanavien puhdistaminen
– Pihatyöt (nurmikonleikkuu, auraus yms.)
– Kotityöt (siivous, ruuanlaitto yms.)

On myös töitä josta et saa kotitalousvähennystä. Tähän kategoriaan kuuluu kuntotarkastus, nuohous ja hälytylaitteiden asennus. Kaikenlaiset uudisrakennukset kuuluvat myös tähän kategoriaan. Uudisrakennukseen liittyvät työt lasketaan jatkuvan kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, eli tähän aikaan ei kannata hakea kotitalousvähennystä.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä

Vuonna 2018 voit hakea kotitalousvähennystä yhteensä 2400 euron edestä. Tehdyn työn osuudesta voit vähentää 50%. Vähennys on aina henkilökohtainen, eikä talouskohtainen. Puolisot voivat siis hakea yhteensä 4800 edestä kotitlousvähennystä. Omavastuu on tässä tapauksessa alhainen (100 euroa).
Maksimivähennyksen saat jos työn osuus on 5000 euroa koko urakasta [((5000 * 0,5)-100) = 2400 euroa].

Vuoden 2020 kotitalousvähennys (päivitetty 23.1.2020)

Vuoden 2020 suurimat muutokset kotitalousvähennykseen:

  • Vähennysprosentti laskee 50% -> 40%
  • Suurin mahdollinen vähennys laskee 2400€ -> 2250€
  • Lasku jolla saa suurimman hyödyn nousee 5000€ vuodessa -> 5875€ vuodessa

Kotitalousvähennys siis jatkaa hyödyllisenä heille jotka tarvitsevat apua kodin remonteissa yms. Toivotaan vain että vähennysprosenttia ei lasketa tästä enää.

Vuoden 2022 kotitalousvähennyksen muutokset (päivitetty 5.10.2021)

Vuonna 2022 eteenpäin, tulemme näkemään pari muutosta kotitalusvähennykseen liittyen. Korona on aiheuttanut aikamoisen remonttibuumin, mutta samaan aikaan ostot kotitalouksien kotitalous- ja hoitotyöstä sekä hoivapalveluista on laskenut. Tämä takia kotitalustyön, hoitotyön ja hoivan ostamisesta tehdään edullisempaa parin vuoden ajan. Remonttipalveluiden osalla ei nähdä muutoksia. Toinen muutos koskee kotitalouksien lämmitysremonttia. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä ja korvausprosentti on korkeampi, jos päätät vaihtaa vanhan öljykattilan ilmastoystävällisempään vaihtoehtoon. Alla vielä tarkat tiedot muutoksista:

  • Kotitalousvähennys remonttien osalta -> Ei muutoksia
  • Kotitalous-, hoito- ja hoivatyön vähennys nousee 2250€ -> 3500€
    • Samalla korvaus työn osuuden hinnasta nousee 40% -> 60%
    • Kokeilu voimassa 2022-2023
    • Tarkoitus on sujuvoittaa lapsiperheiden arkea ja lisätä ikäihmisten turvallisuuden tunnetta kotonaan
  • Kotitaloudet jotka teettävät energiaremontin saavat myös 3500€ vähennyksen ja voivat vähentää 60% työn osuudesta
    • Kokeilu on voimassa 2022-2027
    • Selvitys käynnissä voisiko vähennystä laajentaa koskemaan myös taloyhtiöiden energiaremontteja

Lähde: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008188496.html

Miten haet kotitalousvähennystä

Vähennys tehdään aina maksamistasi veroista sinä vuonna kun maksu on suoritettu. Eli jos maksoit urakan verot kokonaan vuonna 2017, saat kotitalousvähennyksen veronpalautusten mukana vuonna 2018. Jos olet jostain syystä maksanut liian vähän veroa, saat maksaa täydennysveroa. Jos työ en tehty vakuutusyhtiön piikkiin, et voi hakea kotitalousvähennystä.
Kotitalousvähennykselle on oma ilmoituslomake, jonka voi täyttää Omavero-palvelussa tai paperilomakkeella. Katso tarkat ohjeet verottajan sivuilla. Kuitteja ei tarvitse lähettää verottajalle. Kätevin tapa ilmoittaa vähennys on palkkakuitin kautta. Silloin muutos näkyy suoraan veroprosentissa.
Huom! Yritys joka tekee työt, täytyy löytyä ennakkoperintärekisteristä sillä hetkellä kun teet sopimuksen. Riittää että yritys löytyy rekisteristä kun teet sopimuksen. Saat vähennyksen jos yritys poistetaan tämän jälkeen rekisteristä.
Jos yritys ei kuuluu ennakkoperintärekisteriin, et tule saamaan kotitalousvähennystä.

Kotitalousvähennys ja remontin rahoittaminen lainalla

Lainaa otetaan usein suurempia remontteja varten rahoitusyhtiön kautta. Tämä on yleistä esim. kylpyhuone- tai keittiöremontin yhteydessä. Tässä tapauksessa verottaja katsoo osamaksusopimuksen maksuerän maksuvuotta, kun määritellään mille vuodelle kotitalousvähennys tulee. Käytäntö on usein niin, että kotitalousvähennyksen saa silloin kun rahoitussopimus tehdään. Jos työt päätetään tehdä sopimuksen solmimisvuoden jälkeen, saat vähennyksen vasta kun työt on tehty.

 


Lähteet:

https://www.omakotiliitto.fi/asuminen/vinkit_ja_oppaat/kotitalousvahennys

https://www.veronmaksajat.fi/Asunto-ja-auto/Kotitalousvahennys/

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/kotitalousvahennys/