Pikavippi 18-vuotiaana?

Pikavipin saaminen 18-vuotiaana on vaikeaa, jopa mahdotonta. Arkiraha ei suosittele vippien hakemista juuri 18 vuotta täyttäneenä. Oma taloudellinen tilanne on syytä olla vakaalla pohjalla ennen kalliimman rahan lainaamista tai ylipäätään ennen mitään lainaamista. Tulojen on oltava jatkuvia ja työelämästä on hyvä olla pidempiaikainen kokemus ja jonkinlainen varmuus työn jatkuvuudesta. Nuorella näistä harvemmin on kumpaakaan. Pikavipeissä korot ovat kuitenkin selvästi kalliimmat kuin monessa muussa rahoitusvaihtoehdossa, eikä takaisinmaksuja ole syytä laiminlyödä. Vippi ei ratkaise rahapulaa, ja nuorena kannattaa ensin selvittää muut vaihtoehdot: opintotuki ja asumistuki, työtulot tai keskustelu läheisten kanssa. Hoitamatta jääneestä vipistä seuraa perintäkuluja ja pahimmillaan maksuhäiriömerkintä, joka vaikeuttaa vuokra-asunnon, puhelinliittymän ja myöhemmin asuntolainan saamista vuosiksi.

Pikavippien maksuriskit ja ikä

Vippejä myöntävien yhtiöiden scoring-mallit ovat rakennettu reflektoimaan iän tuomaa talouden vakautta. Harva yhtiö on valmis kantamaan isompaa riskiä antamalla hyvin nuorelle pikalainaa edellämainituista syistä. Riskin mahdollisuutta lisää väärinkäytökset, jotka on helppo tehdä juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneen tiedoilla. Mediasta voi lukea kertomuksia vanhempien rötöstelyistä täysi-ikäisyyden saavuttaneiden lastensa tiedoilla. Vanhempi ikä ja kunnossa olevat maksutiedot ovat merkki vakaasta, harkitsevasta pitkäaikaisesta taloudenhoidosta. Lähes kaikki sivuillaan 18-vuotiaille lainaa myöntävät lainayhtiöt hinnoittelevat nuoremman iän riskin lainatuotteisiinsa. Tarjotut vakuudettomat joustolainat ovat limiittilainoja, joissa on korkeat korot.

Pikavippien ikärajat – 18v on vähemmistönä

Pikavippejä tarjoavat yritykset ilmoittavat ikärajansa nettisivuillaan. Vaikka joukossa on 18 ja 19 vuoden ikärajoja, pikalainan saaminen on niin varhaisella iällä erittäin vaikeaa.
Lainanantajien ilmoittamat ikärajat vaihtelevat 18 ja 23 vuoden välillä, ja moni aiemmin 18-vuotiaille lainannut toimija on lopettanut. Käytännössä useimmat lainanantajat edellyttävät vähintään 20 vuoden ikää ja säännöllisiä tuloja. Tarkista ikäraja aina lainanantajan omilta sivuilta.

Mistä apua raha-asioihin?

Jos raha-asiat huolestuttavat, maksutonta ja luottamuksellista apua saa kuntien talous- ja velkaneuvonnasta (oikeusaputoimistot) sekä Takuusäätiön Velkalinjalta ja chatista. Alle 30-vuotiaita neuvovat myös Ohjaamo-palvelupisteet, joissa voi keskustella raha-asioista ilman ajanvarausta.

Lainaa luotettavasti

Arkiraha on auttanut suomalaisia löytämään edullisen lainan jo vuodesta 2017, ja palveluamme on käyttänyt yli 20 000 tyytyväistä asiakasta. Me autamme sinua, kun haluat kilpailuttaa lainan netissä. Palvelumme on täysin maksuton.

Lainaa tietoturvallisesti

Voit hakea lainaa turvallisesti, käytämme salattua SSL-yhteyttä tietojesi käsittelyyn, joten henkilötietosi ovat aina turvassa. Tietojasi käsitellään luottamuksellisesti ja turvattuna koko prosessin ajan.

Suomalainen lainapalvelu

Arkiraha.fi palvelu on kehitetty suomalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa sinua varten, jotta löytäisit helposti edullista lainaa netistä. Toimimme yhteistyössä useiden lainanvälittäjien kanssa, jotta voit vertailla useita lainatarjouksia ja valita niistä sopivimman.

Kuka voi hakea lainaa?

Lainaa voit hakea jos täytät seuraavat ehdot:

Ikä

Olet vähintään 20-vuotias

Tulot

Sinulla on vähintään 7200€ vuositulot

Maksuhistoria

Sinulla ei ole julkisia maksuhäiriömerkintöjä

Vakuudet

Lainan hakua varten et tarvitse vakuuksia

Lainamäärä

Voit hakea lainaa 500€ ja 70.000€ väliltä

Ota yhteyttä

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on Arkiraha ja miten hyödyn palvelusta?

Arkiraha on täysin maksuton palvelu, jota voit käyttää hyödyksesi lainaa hakiessasi.

Arkiraha.fi avulla voit kilpailuttaa lainahakemuksesi monien pankkien ja rahoitusyhtiöiden kesken, joten voit vertailla tarjouksia ja valita niistä sinulle sopivimman.

Kuinka paljon voin saada lainaa?

Voit hakea kauttamme lainaa 500 eurosta aina 70.000 euroon asti.

Pankit ja rahoitusyhtiöt arvioivat lainahakemuksesi perusteella, kuinka paljon lainaa sinulle voidaan myöntää.

Millä korolla voin saada lainaa?

Lainan korko määräytyy yksilöllisesti. Voit selvittää sinulle tarjottavan korkotason täyttämällä lainahakemuksen ja pyytämällä lainatarjouksia palvelustamme.

Tämä ei sido sinua mihinkään, mutta näet helposti millaisilla ehdoilla saat lainaa.

Miten lainan todellinen vuosikorko vaikuttaa kustannuksiin?

Lainan todellinen vuosikorko kertoo lainan kokonaiskustannukset prosentteina vuodessa. Se kattaa kaikki lainan kulut, mukaan lukien nimelliskoron, tilinhoitomaksut ja muut mahdolliset maksut. Mitä suurempi lainan todellinen vuosikorko on, sitä suuremmat ovat lainan kokonaiskustannukset laina-ajan puitteissa. Siksi on tärkeää vertailla todellisia vuosikorkoja löytääksesi edullisimman lainavaihtoehdon.

Kuinka nopeasti saan lainan tililleni?

Se riippuu lainanantajasta ja valitsemastasi tarjouksesta. Moni lainanantaja käsittelee hakemuksen saman arkipäivän aikana, ja rahat siirretään tilillesi hyväksytyn lainapäätöksen jälkeen. Jos lainanantaja pyytää palkkatositteita tai muita liitteitä, käsittely kestää pidempään. Tarkemman aikataulun näet lainanantajan tarjouksesta.

Mikä luoton laina-aika tulee olemaan?

Luoton laina-aika vaihtelee yhdestä vuodesta jopa viiteentoista vuoteen. Voit valita itsellesi sopivimman laina-ajan tarpeidesi ja taloudellisen tilanteesi mukaan. Kun täytät lainahakemuksen, voit itse määrittää haluamasi laina-ajan.

Minulla on jo yksi tai useampi laina, voinko saada silti lainatarjouksia?

Kyllä. Kauttamme voit tarkistaa saisitko pienempää korkoa lainallesi.

Voit pyytää tarjouksia myös nykyisten lainojesi yhdistämiseen. Kun yhdistät useita pienlainoja tai luottokorttivelkoja yhdeksi lainaksi, maksat vain yhtä lainaa kuukaudessa. Kuukausierä voi pienentyä, mutta pidempi laina-aika voi nostaa kokonaiskustannuksia. Vertaa siksi uuden tarjouksen todellista vuosikorkoa nykyisiin lainoihisi.

Kannattaako lainaa hakea yhdessä vai yksin?

Kun haet lainaa yhteishakijan kanssa, se parantaa mahdollisuuksiasi saada lainaa, sekä saada paremmat ehdot lainallesi.

Usein yhteishakijana on perheenjäsen tai muu lähisukulainen. Lainahakemuksessa löytyy oma osio yhteishakijan tietoja varten. Muista, että molemmat hakijat vastaavat lainan takaisinmaksusta yhdessä.

Voinko hakea lainaa ilman vakuuksia?

Saat lainatarjouksia hakemuksesi perusteella ja on mahdollista hakea lainaa ilman vakuuksia. Tämä tarkoittaa, että voit saada lainan ilman takaajia ja ilman, että sinun tarvitsee asettaa omaisuutta vakuudeksi.

Voinko maksaa lainan takaisin nopeammalla aikataululla?

Voit maksaa lainasi takaisin kokonaan tai lyhentää sitä nopeammin kuin alkuperäinen maksusuunnitelma edellyttää.Ottamalla yhteyttä lainanantajaan saat tietää enemmän vaihtoehdoistasi.

Saanko lainatarjouksia, jos minulla on luottohäiriömerkintä?

Valitettavasti et voi saada lainatarjouksia, jos sinulla on luottohäiriömerkintä.